Päiväkirjamaisia pohdintoja kesäkuu 2026 – regeneratiivinen talous

Kevät on ollut aika vilkas, joten kirjoittaminen on ollut vähän tauolla. Nyt kuitenkin löysin taas innostuksen kirjata pohdintojani hieman pidemmin. Käynnistävänä voimana oli tällä kertaa uudistavan ajattelun kirjakerhon tapaaminen, jossa keskustelimme John Fullertonin kirjasta Regenerative Economics: Revolutionary Thinking for a World in Crisis.

Mikä ihmeen päiväkirjamainen pohdinta? Tämä on ”normaalista” formaatista poikkeava blogini, jossa pohdiskelen ääneen ja jaan keskeneräisiäkin ajatuksia jatkojalostettavaksi. Sarjan aikaisempiin osiin pääset kirjoituksen lopussa olevien linkkien kautta tai blogin pääsivulta.

Kirjasta

John Fullerton on tehnyt 20 vuoden uran pankkiirina JPMorganilla ja sitä taustaa vasten hän kirjoittaa nykyisen talousjärjestelmän valuvioista ja miten se ajaa meitä tilanteisiin, joita emme toivo. Kirja tarjoaa ajatuksia siitä, miltä uudistava talousjärjestelmä voisi näyttää ja mitä meidän pitäisi tehdä kääntääksemme suuntamme kohti taloutta, joka on linjassa elämän periaatteiden kanssa.

Kirja alkaa reflektoivalla esipuheella, jossa John Fullerton kertoo tarinaansa siitä, miten hän päätyi jättämään työnsä JPMorganilla ja miten hänen ajattelunsa on sittemmin kehittynyt. Kirja jatkuu johdannolla ja siirtyy tarkastelemaan muutosta mekanistisesta maailmankuvasta holistiseen maailmankuvaan.

Kolmannessa luvussa määritellään regeneratiivisen elinvoiman kahdeksan ’ensimmäistä periaatetta’ (first principles). Näitä ovat:

1. Operates in right relationship
2. Views wealth holistically
3. Innovates, adapts, responds
4. Ensures empowered participation
5. Honours community and place
6. Discovers edge effect abundance
7. Ensures robust circulatory flow
8. Seeks dynamic balance

Neljäs luku kuvaa maailmalla kehkeytyviä uudistavia talouksia ja viidennessä luvussa jatketaan pohdinnalla siitä, miten regeneratiivinen sivilisaatio rakennetaan. Kirjan toinen osa käy läpi uudistavien periaatteiden soveltamista yhteiskunnan eri osa-alueilla ja tarjoaa toisenlaisen muutoksenteon teorian sekä maalailee rooliamme muutoksessa.

Vuonna 2025 ilmestynyt teos on kirjan toinen painos. John Fullerton on siksi lisännyt kirjaan toisen painoksen reflektion, jossa hän käy läpi yhteiskunnan kehitystä vuonna 2015 ilmestyneen ensimmäisen ja toisen painoksen välissä, ja miten hänen oma ajattelunsa on kehittynyt näiden kymmenen vuoden aikana.

Kirja oli mielestäni lukemisen arvoinen, vaikka se olisi hyötynyt tekstin tiivistämisestä ja hieman kirkkaammasta ajatusten jäsentelystä. Se antaa työkaluja ja sanoitusta osallistua talouskeskusteluun uudenlaisilla ajatuksilla ja lähestymistavoilla. Kirjasta olisi hyötyä niin talouselämän, finanssimaailman kuin politiikan toimijoille. Myös virkamiehet voisivat saada kirjasta uudenlaisia ajatuksia siitä, miten yhteiskuntaa voi tukea pois näivettävältä polulta kohti uudistavaa tulevaisuutta.

Kirjan herättämiä ajatuksia

Tavoitteen tärkeys

Kirjaa lukiessani palasin taas siihen, että Adam Smith asetti ”näkymättömän käden” moraaliseen kontekstiin, jossa me kansalaiset osoitamme sympatiaa toisillemme. Mieleeni muistui myös, että sanoilla ’talous’ (economy) ja ’ekologia’ (ecology) on samat juuret antiikin kreikan ’oikos’-käsitteessä, joka viittaa perheeseen, talouteen, kotiin ja kotitalouteen. Filosofisemmin ’oikos’ voidaan nähdä perusyksikkönä, jossa elämä järjestyy. Kun katsoo maailman menoa, ei voi olla kysymättä, miten olemme jotenkin kadottaneet talouden alkuperäisen merkityksen ja käsite on alkanut elää jotain ihan muuta elämää.

Systeemin tavoite määrittelee eron regeneratiivisen ja nykyisen paradigman välillä. Kaikesta kauniista puheesta huolimatta näytämme usein unohtavan talouden alkuperäisen tavoitteen ”kodin” tai ”kotitalouden” järkevästä taloudenpidosta, elämän perusyksikön vaalimisesta ja elinvoiman ylläpitämisestä. Järjestelmässä elää myös liuta piilotavoitteita, jotka ohjaavat toimintaamme salakavalasti väärään suuntaan, ellemme kiinnitä tarkkaa huomiota siihen, mikä dynamiikka kulloinkin tilanteessa nousee.

Kilpailusta ja kontrollista

Elävässä järjestelmässä on enemmän yhteistyötä kuin kilpailua, koska kilpailu ruokkii herkästi haitallista käyttäytymistä. Mutta talousjärjestelmässämme kilpailu on tainnut saada aivan liian ison roolin. Ja mikä on hyvää ja mikä on haitallista kilpailua? Polarisaatiokin nousee kilpailusta, kun ajaudumme ajattelemaan, että meidän ideamme pitää voittaa ja toiminnan alkuperäinen tarkoitus jää jalkoihin. Miten välttää, että polariteetista tulee tavoite, kuten eräs kirjakerhomme keskustelija kysyi.

Miten voimme kuitenkin samaan aikaan etsiä itsellemme uniikkeja rooleja ja rakentaa näiden kautta yhteistyötä kilpailun sijaan? Miten resilienssiä kasvattava monimuotoisuus voi vahvistua tästä?

Palasin kirjaa lukiessani myös jälleen kerran kontrolliin ja miten sen ylikorostuminen jähmettää toimintaamme. Miten voisimme sen sijaan panostaa oikeanlaisten olosuhteiden luomiseen ja katsoa mitä siitä nousee (emergence)? Miten mittaisimme prosessia ja olosuhteita lopputuloksien sijaan ja miten tämä voisi edistää uuden kehkeytymistä?

Erilaisista pääomista ja tasapainosta

Miten se vaikuttaa toimintaamme, minkälaisiin pääomiin kiinnitämme huomiomme? Onko fokus niukoissa resursseissa ja niukkuuden ajatuksessa? Mistä löytyy runsautta ja miten sen kanssa pitäisi olla, jotta se ei muutu niukaksi? Mitä kohtuus tarkoittaa eri konteksteissa ja miten yhteiskuntaa voisi ohjata siihen? Miten kilpailu muuttuu luonteeltaan, jos kiinnitämme enemmän huomiota runsauteen kuin niukkuuteen? Miten niukka ja runsas ovat olemassa yhtä aikaa? Miten rajoitteet voivat tasapainottaa, kun niitä oppii käyttämään fiksusti? Miten joustavuus ja rajoite voivat yhdessä ajaa kohti parempaa lopputulosta?

Kirja käsittelee myös ”elinvoiman ikkunaa” (window of vitality, ohessa kuva kirjasta), jonka ajatus on, että tehokkuuden ja resilienssin sopiva tasapaino rakentaa elinvoimaa. Skaalautuminen ja tehokkuus ovat hyödyllisiä, mutta vain tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen ne alkavat murentaa järjestelmää.

Jälleen kerran ollaan joko/tai ja sekä/että -ajattelun äärellä. Asetamme niin herkästi asiat vastakkain, vaikka viisaus asuu siinä, että ymmärrämme asioiden olevan olemassa samaan aikaan. Ajattelumallimme ja toimintaympäristömme ajaa meitä aivan liian usein valitsemaan puolia, mikä kuihduttaa keskustelun ja ruokkii kompromisseja, joissa kaikki häviävät. Miten eri näkemyksistä nousevat konfliktit voisivat auttaa meitä löytämään sen kolmannen vaihtoehdon, joka rakentaa kokonaishyvinvointia?

Tämän viikon iso teema onkin kiinnostavasti ollut jännitteissä ja miten niiden kanssa ollaan ilman, että ne yrittää siivota pois. Suosittelen esimerkiksi Marja Kurkelan, Miia Toikan, Maria Joutsenvirran ja Eeva Houtbeckersin tuoreita kirjoituksia, jotka saivat inspiraationsa yritysvastuuverkosto FIBSin tilaisuudesta, jossa keskustelimme kestävyystyön jännitteistä.

Päätän kirjoituksen tällä kertaa juuri jännitteet ja pohdiskeluun siitä, mitä järjestelmässä oleva kova paine tarkoittaa ja mihin se meitä ajaa. Järjestelmät muuttuvat paineesta, joten ehkä paine onkin meidän tärkein kumppanimme? Mitä jos järjestelmään kohdistuva stressi lopulta murtaa sen immuunipuolustuksen, joka toistaiseksi vielä estää uuden syntymistä? Tai ehkä se on jo murtumassa ja uutta syntyy jo, vaikkemme näe sitä vielä. Järjestelmien muuttumisen huomaa nimittäin yleensä vasta jälkikäteen.

Muihin päiväkirjamaisiin pohdintoihin pääset tästä: