Yritysjohtajat, hallitukset ja omistajat! Onko yrityksesi valmistautunut siihen, että jatkossa on entistä vaikeampi saada osaavia työntekijöitä, jos liiketoiminta ei ole kestävällä pohjalla?
Olen viime aikoina kuullut useasti, että työhaastattelujen asetelma on kääntynyt päälaelleen. Yritys ei olekaan enää ainoa haastattelija. Yhä useammin työntekijät haastattelevat yritystä sen vastuullisuudesta ja liiketoiminnan kestävyydestä. Jos asiat eivät ole kunnossa, hyvä työntekijä menee muualle. Parhaat työntekijät äänestävät myös jaloillaan ja lähtevät, jos johtaminen ei edusta nykypäivää.
Ennustan, että tämä ilmiö vahvistuu tulevina vuosina. Lapseni ovat jo tarhassa oppineet kestävästä kehityksestä ja oikeudenmukaisuudesta. Koulussa puhutaan jatkuvasti siitä, miksi maapallon resursseja pitää säästää. Juuri kuulin, että lastemme koulussa pelataan ”epäoikeudenmukaista peliä”, jossa opitaan, minkälaista on asua Bangladeshissa.
Deloitten Millennials –tutkimus kertoo, että nuoremmat työntekijät haluavat työn edistävän myös yhteiskunnallista hyvää. Tutkimuksen mukaan jopa 38% milenniaaleista suunnittelee jättävänsä työpaikkansa seuraavan kahden vuoden aikana.
Voiton tavoittelu hinnalla millä hyvänsä ei ole enää ok
Jatkossa yhä harvempi työntekijä hyväksyy, että liiketoimintaa ajaa puhtaasti voiton tavoittelu hinnalla millä hyvänsä. Työstä pitää voida olla ylpeä ja halutaan tuntea, että oma työ vie yhteiskuntaa eteenpäin ja parantaa maailmaa.
Haastattelin viime syksynä kymmeniä yrityksiä siitä, miksi vastuullinen liiketoiminta on tärkeää. Olin positiivisesti yllättynyt, että vastuullisuuteen halutaan panostaa ennen kaikkea siksi, että se helpottaa rekrytointia ja vahvistaa työntekijöiden sitoutumista yritykseen.
Työn merkityksellisyys onkin tärkeää motivaation kannalta, kuten Harvard Business Reviewn artikkeli “Motivating Employees Is Not About Carrots or Sticks” korostaa. Kyse on vähemmän siitä, että työntekijä tekee hienoa työtä ja enemmän siitä, että työntekijällä on hyvä fiilis työstään.
Fast Company kertoo tutkimustietoja siitä, miksi merkityksellisyys on tärkeää:
”Employees who derive meaning from their work are more than three times as likely to stay with their organizations–the highest single impact of any other survey variable they tested. They also report 1.7 times higher job satisfaction, and are 1.4 times more engaged at work.”
Työn merkityksellisyys ohjaa tekemään oikeita asioita
Sain haastatella mm. IT-maailman huippumenestyjää Reaktoria. Peik Aschan kertoi kiehtovasti siitä, miten heillä vahva työn merkityksellisyys, vähäinen sisäinen kilpailu sekä terveet arvot ja hyvä kulttuuri ohjaavat toimintaa oikeaan suuntaan. Reaktorilla on täällä hetkellä niin paljon uusia asiakasprojekteja tarjolla, että se voi itse valita toimeksiannot. Reaktorin kunnianhimo ja halu kehittyä yrityksenä osana toimivaa yhteiskuntaa onkin johtanut siihen, että työ kohdistuu yhä enemmän projekteihin, jotka ovat yhteiskunnallisesti merkityksellisiä. Reaktor on esimerkiksi auttanut YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:ta ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa teknologian keinoin.
Hiomatuotteita valmistavan Mirka Oy:n toimitusjohtaja Stefan Sjöberg kertoi, että vastuullisuus parantaa työntekijöiden motivaatiota, mutta se muuttaa myös kaikkien asenteita ja työhön suhtaudutaan eri tavalla. Innostus kehittää uutta on erilaista ja sitä on enemmän, kun pyritään koko ajan tekemään toiminnasta kestävämpää.
Tässäkään ei kuitenkaan riitä, että kiillotetaan vain työnantajamielikuvaa. Vastuullisuuden pitää olla luonteva ja aito osa liiketoimintaa. IKEAn Tiina Suvanto muistuttikin haastattelussamme, että työntekijät näkevät heti, tehdäänkö oikeita asioita. Henkilöstö näkee yrityksen arjen niin läheltä, eikä heitä pysty huijaamaan katteettomilla juhlapuheilla. IKEA voikin ylpeillä sillä, että sen työntekijöistä Suomessa n. 90% on ylpeä siitä, mitä IKEA tekee vastuullisuuden eteen.
Employees first, customers second
Monet menestyvät yritykset ovat oivaltaneet, että menestyksen avain on ”employees first, customers second”. Tästä on esimerkiksi Vineet Nayar puhunut paljon.
”Millions of employees walk through our organizations every day not just to get paid but to be inspired by the vision we have for them.”
Myös Richard Branson kertoo, että tämä on Virginin menestyksen takana. Eräässä haastattelussa hän toteaa näin:
”If the person who works at your company is 100% proud of the job they’re doing, if you give them the tools to do a good job, they’re proud of the brand, if they were looked after, if they’re treated well, then they’re gonna be smiling, they’re gonna be happy and therefore the customer will have a nice experience. So, my philosophy has always been, if you can put staff first, your customer second and shareholders third, effectively, in the end, the shareholders do well, the customers do better, and yourself are happy.”
London Business Schoolin professori Alex Edmans tutkii, onko henkilöstön hyvinvointiin panostaminen taloudellisesti kannattavaa. Hänellä onkin erittäin vakuuttavia lukuja siitä, että tyytyväinen henkilöstö ajaa yrityksen menestystä.
Myös From the stockholder to the stakeholder -tutkimuksessa on vahva business case vastuulliselle liiketoiminnalle nimenomaan henkilöstön näkökulmasta.
Vastuullinen johtamismalli on kestävän liiketoiminnan edellytys
Kestävän menestyksen rakentaminen edellyttää myös vakiintuneiden johtamistapojen muuttamista. On siirryttävä uusiin malleihin ja johtamisen pitää muuttua ihmislähtöisemmäksi ja vähemmän hierarkkiseksi. Liiallinen numeroilla johtaminen vie fokuksen helposti lyhyentähtäimen voittoihin ja päätöksenteon ulkopuolelle jää monia kestävää liiketoimintaa ja pitkäaikaista arvoa rakentavaa tekijää.
Vastuullisuus tulee siis sisäistää myös ylimmässä johdossa ja tulee ymmärtää, minkälaista johtamista se vaatii. Viisas johtaja osaa myös keskustella eri sidosryhmien kanssa niin, että se edistää yhteistyötä vastakkainasettelujen sijaan.
Harvard Business Reviewn artikkeli “The Changing Role of Global Leaders” tiivistää loistavasti:
“It is essential for senior executives both to have a nuanced understanding of the major societal forces shaping our world, and to know where and how to respond for the good of their organization and for society as a whole.”
Luona Oy:n toimitusjohtaja Milja Saksi kertoi johtamisfilosofiastaan haastatellessani häntä viime syksynä. Hän totesi, että ”Luona haluaa saada parhaat talentit töihin, eikä se halua olla se ”perinteisempi” organisaatio, jota johdetaan käskyillä ja kontrollilla. ”Menneen maailman” johtamisella ei saa parhaita talentteja ja näillä malleilla johdetut yritykset ovat pikkuhiljaa kuihtumassa, kun erityisesti nuorempi sukupolvi ei enää hyväksy toimintatapoja.”
Perinteistä työterveyshuoltoa ravistavan Heltti Oy:n toimitusjohtaja Timo Lappi totesi, että kestävä liiketoiminta vaatii kestävää johtajuutta, jossa ihmisläheisyys on keskiössä. Helttiä johdetaan aivan uudella tavalla, koska sen missio on perinteisen työterveyden ravistaminen. Heltin pallomeriorganisaatiossa Lappi itse näkee olevansa komposti, eli hänen tehtävänsä toimitusjohtajana on jalostaa organisaatiosta valuva p***a uudeksi ravinteikkaaksi mullaksi. Arvojen, tarkoituksen ja johtamismallien osalta omistajien, hallituksen ja johdon on myös oltava asiasta yhtä mieltä ja samoja asioita on pidettävä tärkeänä.
Tulevaisuuden ostovoima vaatii vastuullista liiketoimintaan
Tulevat sukupolvet ovat myös yrityksesi tulevaisuuden asiakas. Tiesitkö esimerkiksi, että erään tutkimuksen mukaan milenniaaleista jopa 72% on valmis maksamaan enemmän vastuullisesta tuotteesta tai palvelusta? Yli puolet heistä pitää tärkeänä, että yritys on sitoutunut yhteiskuntaan ja sosiaaliseen arvonmuodostukseen.
Haluatko tietää, miten voisit rakentaa omaa menestystäsi ja työnantajakuvaa vastuullisuuden pohjalta? Autan mielelläni, joten ole yhteydessä niin sovitaan tapaaminen (040 525 0509, michaela.ramm-schmidt@whyco.fi).