Vastuullisuussääntely – kestävyysmurroksen ratkaisija vai näkymän sumentaja?

Olen seurannut mietteliäänä, mitä vastuullisuussääntelyn vyöry saa aikaiseksi enkä ainakaan vielä näe, että se vie meitä sinne, minne pitäisi päästä. Sääntelyllä on hyvä tarkoitus ja se pyrkii ratkaisemaan todella tärkeitä asioita, mutta sillä on myös merkittäviä haittavaikutuksia. Onko sääntely nykymuodossaan järkevä tapa viedä muutosta eteenpäin? Miten sääntelyn hyödyt suhtautuvat sen haittoihin?

Tässä ollaankin asian ytimessä. Yleinen tapamme ohjata yhteiskuntaamme sääntelyllä tuottaa usein monia tahattomia haittavaikutuksia, jotka olemme oppineet nielemään ikään kuin pakollisena pahana. Ratkaisemme yhtä ongelmaa, mutta luomme samalla kasan uusia.

Mutta onko tämä pakollinen paha pakko niellä? Miten asian voisi ajatella toisin?

Emme voi ratkaista ongelmiamme samalla ajattelulla, jolla ne luotiin. Käyttämällä samaa ajattelua saamme vain lisää sitä samaa. No, haluammeko lisää sitä samaa ja miten voisi saada jotain muuta?

On aloitettava itsestään. Koska aivomme haluavat säästää energiaa, on tietoisesti pysähdyttävä oman ajattelunsa äärelle, koska muuten aivojemme automatiikka tarjoaa vain samaa kuin ennenkin.

Ajatteluaan voi tarkastella esimerkiksi maailmankuvien (paradigmojen) kautta alla olevan kuvan avulla. Paradigma vaikuttaa kaikkiin päätöksiimme, myös tapaamme tehdä muutosta. Se on ikään kuin linssi, jolla tarkastelemme maailmaa. Linssi on näkymätön, eli emme yleensä huomaa sen olemassaoloa.

Kuva: Leen Gorissen, mukaillen Sanford & Haggard (2020)

Ensimmäisellä Value return -tasolla toimitaan oman, kapean edun ohjaamana ja asenne on sulkeutunut ja puolusteleva – irrallaan muusta maailmasta. Pyritään toimimaan opittujen tapojen mukaan eikä poikkeavaa toimintaa katsota kovin hyvällä. Kysytään ulkopuolisilta asiantuntijoilta, miten jossain tilanteessa tulisi toimia. Toiminta on transaktionaalista ja puhutaan ’ulkoisvaikutuksista’. Tämä ajattelumalli toimii tilanteissa, joissa on tarve standardoida yksinkertaista tekemistä ja varmistaa, että kukin transaktio tapahtuu juuri samalla tavalla (esim. avataan pankkitili).

Toisella Arrest disorder -tasolla pyritään rajoittamaan ensimmäisen tason haittoja ja korjaamaan sen aiheuttamia oireita asettamalla minimistandardeja. Pyritään löytämään yleismaailmallisia ratkaisuja samankaltaisiin ongelmiin, mutta ratkaisut eivät yleensä korjaa juurisyitä. Tavoitteena on tasapaino, mutta vain olemalla vähemmän paha tavoitetta ei ole mahdollista saavuttaa. Puisto ei tule puhtaaksi heittämällä sinne vähemmän roskaa. Tämä malli rakentaa muutosvastarintaa ja kuluttaa ihmisten energiaa, koska pakottaminen on ohjaava periaate. Tämä taso on nykymaailmamme kaikista vahvin ajattelumalli.

Kolmannella Do good -tasolla toimii hyveellinen ihminen, joka ennemmin kertoo ulkoa muille, mikä on heille hyvää kuin tukee heitä löytämään tämän itse. Ajatellaan, että voimme ohjata maailmaa omalla tahdollamme – tekemisemme tulee syvältä sisältämme. Fokus on yleensä teknisissä ratkaisuissa ja hyvinvoinnin lisäämisessä.

Neljännellä regeneratiivisella tasolla siirrytään pois hyvän tekemisestä ja toimitaan niin, että järjestelmä voi tuottaa yhä suurempaa arvoa kokonaisuudelle. Tällä tasolla ymmärretään, ettei ole ulkoisvaikutuksia vaan on vain vaikutuksia. Toiminta ja muutokset lähtevät lähiyhteisöstä ja sen ainulaatuisuudesta, eli paikasta ja sen ihmisistä (konteksti). Ei siis pyritä löytämään geneerisiä ratkaisuja, joita sovelletaan kaikkialla. Tämä voi tuntua abstraktilta, mutta asiaa voi lähestyä esimerkiksi ihmiskehon kautta. Yksikään solu tai kehon osa ei voi toimia yksinään, mutta jokaisen solun ja kehon tehtävä on huolehtia, että kokonaisuus voi tuottaa arvoa kaikille juuri siinä kehossa.

Vielä ajattelun tasoista

Yhteistä ensimmäiselle ja toiselle tasolle on, että niissä keskitytään nykytilaan (mitä on) ja ongelmiin. Toiminta on näillä tasoilla usein hyvin väsyttävää ja compliance-painotus on vahva. Kolmannella ja neljännellä tasolla tavoitellaan potentiaalin kasvattamista ja kysytään, mitä voisi olla. Tämä luo energiaa ja inspiroi.

Ajattelumme taso määrittelee mahdollisuudet, jotka näemme. Se vaikuttaa suoraan luovuuteemme ja hahmottamiimme vaihtoehtoihin. Korkeimman tason linssi on laajin ja systeemisin, ja tuottaa siksi suurimman vaikuttavuuden, kun haemme vastauksia kestävyyskriisiin.

Jokaisella tasolla on jotain hyvää ja juuri siksi on vaikea irrottautua vanhasta. Yhteiskunnassa tarvitaan myös kaiken tasoista toimintaa, mutta alhaisemmilla tasoilla pitäisi hakea ohjausta regeneratiivisista periaatteista. Mitä kompleksisempi asia, sitä korkeamman tason linssiä tarvitaan ja sitä enemmän tarvitaan räätälöintiä kuhunkin kontekstiin.

Mikä paradigma ohjaa nykysääntelyä?

Suurin osa nykyisestä kestävyystyöstä tehdään do less harm -tavoitteella, eli se sijoittuu Arrest disorder -tasolle. Tuore vastuullisuussääntely pysähtyy myös tälle tasolle, jolloin on kysyttävä, mitä siitä seuraa. Keskityn tässä vaikutuksiin, joista olemme mielestäni keskustelleet suhteessa liian vähän.

Sääntely ei juurikaan, ekosuunnitteluasetusta lukuun ottamatta, kannusta tekemään transformatiivista muutosta, jossa miettisimme, onko liiketoimintamme osa ongelmaa vai ratkaisua. Juuri tätä kuitenkin tarvitsisimme eikä lisää dataa maailmaan, jossa sitä on jo hirvittävä määrä.

Suuri datamäärä kaventaa näkymäämme, vaikka voisi kuvitella toisin. Kun pyrimme varmistamaan, ajammeko 80 km/h vai 90 km/h päin kallionkielekettä, meiltä unohtuu pohtia, miten suuntaa käännetään. Yhä yksityiskohtaisempaan dataan uppoutuminen vie pirstaleisiin siiloihin, jossa emme enää hahmota toimintaympäristöä kokonaisuutena. Samat määrämuotoiset standardit kaikille jäykistävät ajattelua entisestään.

Raskas sääntely suosii isoja yrityksiä ja konsultteja ja heikentää pienempien yritysten toimintaedellytyksiä. Se myös hidastaa arjen kestävyystyötä. Kasvatamme vastustusta kestävälle kehitykselle hetkellä, jolloin sitä tarvittaisiin kaikista eniten.

Kuten mm. kuuluisa sveitsiläinen bisneskoulu IMD toteaa, lisäämällä datan määrä tai teroittamalla nykyisiä työkalujamme emme saa aikaiseksi tarvitsemaamme muutosta. On pureuduttava juurisyihin, miksi emme pääse tavoitteisiimme. Tähän emme saa lisävalaistusta laskemalla hiilijalanjälkeämme entistä tarkemmin.

Sääntely sementoi herkästi tekemisen liian alhaiselle tasolle, eli olemaan vain vähemmän pahoja. Emme näe, mitä maailmassa oikeasti tarvitaan. Elämme edistyksen illuusiossa. Ankkuroimme itsemme menneisyyteen sen sijaan, että kuvittelisimme uusia parempia tulevaisuuksia ja kulkisimme määrätietoisesti niitä kohti. Tämä on myös merkittävä liiketoimintariski ja menetetty mahdollisuus luoda aivan toisenlaista arvoa ja siten varmistaa yrityksen elinvoima myös 10-20 vuoden päästä.

Meidän on ihmisinä vaikea ymmärtää, että kaikki vanhenee aikanaan ja siirtymä uuteen pitää aloittaa ajoissa. Työkalut on vaihdettava uusiin. Meillä on jo riittävästi ymmärrystä siitä, että nykyinen toimintamalli ei johda haluamiimme lopputuloksiin. Nyt on siis korkea aika siirtyä eteenpäin ja katsoa maailmaa uusilla linsseillä.

Miten välttää, että häntä heiluttaa koiraa?

Vaikka EU-komissio onkin linjannut, että sääntelyä tullaan keventämään, sen muoto tuskin muuttuu lähivuosina. Siksi relevantti kysymys juuri nyt on, mitä voimme tehdä sääntelystä huolimatta. Miten varmistamme, että sääntely ei jarruta toimintaamme ja pidämme katseen isossa kuvassa?

Tässä lyhyet vinkkini muutoksentekijälle, joka haluaa saada aikaiseksi aidosti vaikuttavaa muutosta tässä haastavassa maailmantilanteessa.

• Pysähdy ja hengitä

On aika hylätä ajatus, että pääsemme tavoitteeseen juoksemalla kovempaa. Tämä on jo osoittanut toimimattomuutensa. Aivojemme suorituskyky laskee ratkaisevasti, näkökulmamme kapenee ja viestintätaitomme heikkenevät, kun olemme väsyneitä ja liian stressaantuneita. Vähemmän kuormittunut näkee metsän puilta ja tunnistaa uusi mahdollisuuksia.

• Ymmärrä ajatteluasi ja kehitä itsetuntemustasi

Kestävän kehityksen muutos on hyvin erilaista kuin mihin olemme tottuneita. Ongelmat eivät ole teknisiä vaan moniulotteisia haasteita, joihin ei ole valmiita malleja tai helppoja ratkaisuja. Tunteet nousevat herkästi pintaan. Tämä vaatii muutoksentekijältä niin tunneälyä kuin vahvaa resilienssiä sekä oman ajattelunsa ymmärtämistä. Ymmärtämällä ajatteluamme voimme myös muuttaa sitä ja siirtyä ajattelutavassamme suuremman vaikuttavuuden tasolle, ja siten löytää uudet keinot rakentaa tulevaisuuden potentiaalia.

• Kehitä muutoksenteon ja johtamisen sekä yhteistyö- ja tiimitaitoja

Totutut muutoksenteon metodit eivät toimi erityisen hyvin kestävän kehityksen kentällä. Koska kukaan ei pysty ymmärtämään näitä haasteita yksin, yhteistyö- ja tiimitaidot nousevat aiempaa selvästi suurempaan rooliin. Viime vuosina onkin saatu paljon enemmän ymmärrystä muutosagentin tarvitsemista kyvyistä, jotka esimerkiksi Inner Development Goals kiteyttää viiteen kategoriaan: Being, Thinking, Relating, Collaborating ja Acting. Hyvää oppia löytyy myös uudistavasta (regeneratiivisesta) ajattelusta, joka ammentaa elävien järjestelmien tieteistä.

Muutos lähtee siis itsestäsi ja sinä päätät, lähdetkö tälle mielenkiintoiselle matkalle. Kun ajattelutapasi muuttuu, näet uusia mahdollisuuksia ja tulevaisuus näyttäytyy toisenlaisessa valossa.

Sääntelyllä on yhteiskunnassa paikkansa, mutta ei anneta sen yksinkertaistaa ajatteluamme, vaan tarkastellaan maailmaamme kriittisesti ja ollaan valmiita muuttamaan totuttua. Tämä vaatii viisautta muutosjohtajana ja uudenlaista laajempaa ja syvällisempää yhteistyötä muiden kanssa. Käytetään tätä viisautta myös tulevaisuuden sääntelyn muotoiluun. Ydinkysymys onkin, minkälaista sääntelyä tarvitsemme?

Jos kaipaat tukea muutokseen, käy vierailemassa uusilla kotisivuillani ja jutellaan lisää!

Lähteitä: